Tilastokeskus: Yhdyskuntajätteiden määrä laski vuonna 2024 edellisestä vuodesta noin 42 000 tonnia

Yhdyskuntajätteiden määrä laski vuonna 2024 edellisestä vuodesta noin 42 000 tonnia. Yhdyskuntajätekertymä vuonna 2024 oli noin 2,57 miljoonaa tonnia. Määrä on tilastoitu EU:n jätedirektiivin raportointivaatimusten mukaisesti. Henkeä kohti yhdyskuntajätettä kertyi 456 kg vuodessa.

Yhdyskuntajätemäärän laskua selittää pääasiassa yksityisistä palveluista, kuten kaupoista ja toimistoista, kerättyjen yhdyskuntajätteiden määrän väheneminen.

Käsittelymäärissä eniten muuttui energiahyödynnetyn yhdyskuntajätteen määrä. Energiana hyödyntäminen väheni vuonna 2024 noin 1,31 miljoonaan tonniin, kun se oli ollut vuonna 2023 noin 1,41 miljoonaa tonnia.

Kompostoidun ja mädätetyn yhdyskuntajätteen määrässä, 460 000 tonnia, tapahtui noin 12 %:n kasvu edelliseen vuoteen verrattuna. Kaiken erilliskerätyn ja materiaalihyödynnetyn yhdyskuntajätteen määrä nousi 3 %, mutta sekajätteen määrä väheni noin 7 %.

Kaikesta yhdyskuntajätteestä hyödynnettiin kierrättämällä tai uudelleenkäytön valmistelun avulla yhteensä noin 48 %. Hävityspoltetun tai kaatopaikalle sijoitetun yhdyskuntajätteen osuus pysyi vähäisenä, noin 1 %:ssa.

Lähde: Tilastokeskus

Pyydä tarjous isännöinnistä