Taloasema uudistaa koko johdon

Taloasema Oy:n ketjun uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Mira-Monica Anttila 1. syyskuuta alkaen. Anttila on toiminut kolme vuotta Taloasema Oyn ketjupäällikkönä. Hänellä vahva osaaminen isännöinti- ja franchisingaloista sekä liiketoiminnan, myynnin, markkinoinnin ja viestinnän kehittämisestä ja kasvattamisesta. Taloasema Oy:n uudeksi johtajaksi on nimitetty Petri Petäjistö 1. syyskuuta alkaen. Petäjistöllä on pitkä kokemus isännöinnistä ja kiinteistöistä Ennen siirtymistään Taloasema Oy:n palvelukseen.

Konsernin markkinointipäälliköksi on nimitetty Elina Rapo 1. syyskuuta alkaen. Rapo jatkaa myös Taloasema Oy:n hallintopäällikkönä. Hänellä on monipuolinen osaaminen asiakasymmärryksestä, markkinoinnista ja osaamisen kehittämisestä.
Anttila, Petäjistö ja Rapo muodostavat Taloasema Oy:n johtoryhmän 1. syyskuuta alkaen.

Taloasema Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Esko Pietikäinen ja varatoimitusjohtaja, kehitysjohtaja Nina Gromoff siirtyvät tehtävistään kokopäiväisiksi johtajiksi konsernitason omistajaohjaukseen ja konsernin kehittämiseen.